|
|
|
|
Sivu 1 / 13 Vanha Helsinki
Sama asemakaava on ollut ilmeisesti käytössä kaupungin perustamisesta lähtien pienin muutoksin. Kartassa näkyy vain kaupungin korttelit. Tontteja ei ole merkitty ja ainoa karttaan piirretty rakennus on kirkko. Kartassa ei ole selityksiä. Rekonstruktiokartassa tämän kartan korttelit, silloinen rantaviiva ja muissa kartoissa ja arkistolähteissä mainitut julkiset rakennukset ja toiminnat on sijoitettu nykykarttapohjalle. Kaupunkia ympäröi 1600-luvulla tulliaita. Pohjoisosia hallitsevan Kellomäen eteläpuolella oli neliömäinen päätori ja sen laidassa kaksikerroksinen raatihuone. Saman mäen luoteisrinteeseen, oman pienen torinsa laidalle, oli rakennettu puukirkko kirkkotarhoineen. Hospitaali sijaitsi todennäköisesti kirkon koillispuolella Kellomäen luoteisosassa. Koulu sijaitsi Kellomäen koilliskulmassa lähellä jokea, ja kaupungin mylly länsikosken partaalla kaupungin puolella. Kaupungin satama sijaitsi Annalanmäen itäpuolella meren rannassa, jossa korttelit ulottuivat rantaan saakka tai niiden pohjoispuolella pienen puron takana vuoden 1645 kartan mukaan rakentamattomalla alueella. Kaupungin rangaistuspaikka sijaitsi kaupungin eteläpuolella tulliaidan takana. Kaupungin tueksi rakennettu kuninkaankartano sijaitsi Vantaanjoen suussa saarella ja sen talouspuoli, latokartano, Itä-Viikissä. Kruunun laivanveistämö sijaitsi luultavasti Pornaistenniemessä. |
| Viimeksi päivitetty 25.09.2009 11:47 |