Kaupunkiaikaa 1500-luvulta alkaen
PDF Tulosta Sähköposti
Artikkelin indeksi
Kaupunkiaikaa 1500-luvulta alkaen
1. Maantie ja pääkadut
2. Tulliaita
3. Kirkko
4. Hospitaali
5. Koulu
6. Silta
7. Kaupungin mylly
8. Päätori ja raatihuone
9. Satama
10. Rangaistuspaikka
11. Kuninkaankartano
12. Laivaveistämö
Kaikki sivut

 

8. Päätori ja raatihuone

Kellomäen eteläpuolella lähes neliömäisen torin pohjois- tai eteläreunan pienillä tonteilla on mahdollisesti sijainnut raatihuone. Tämän ajan raatihuoneet sijaitsivat myös korttelimassassa torin laidassa. Tämän aikakauden kaksikerroksisen paritupaisen rakennuksen yläkerrassa oli tavallisesti porvariston suuri kokoussali ja kamari.Jälkimmäinen on toiminut arkistona, jossa talvisaikaan pidettiin kokouksia. Helsingin raastuvanpöytäkirjoissa on useasti maininta "gick nedh aff rådhstugun" kylmyyden takia. Alakerrassa oli tavallisesti kaupunginkellarin lisäksi kistu eli vankila, vartiotupa ja vielä mahdollisesti puodeiksi vuokrattuja tiloja sekä katolla torni soittokelloineen.

Kaksikerroksiset raatihuoneet tulivat 1500-luvulla kaupunkien raatihuoneiden ihannetyypeiksi, mutta köyhemmissä kaupungeissa oli yksikerroksia raatihuoneita myöhemminkin. Torin länsipuolella sijainneiden kortteleiden ja osittain torin aluetta tutkittiin vuosina 1989-93 ja 1999, jolloin löytyi parisenkymmentä rakennuksen pohjaa sekä rakennusten kellarikuoppia, kaksi kellaria, kaivo, vanhoja ojia, jätekuoppia ja Koskelan keskiaikaisen kylän rakennuksia.

 



Viimeksi päivitetty 25.09.2009 11:47