3. Kirkko

Kaupunkiseurakunnan hirsinen kirkko sijaitsi hautaukseen sopivalla hiekkaterassilla 30 metriin kohoavan Kellomäen luoteisnurkassa. Sitä ympäröi 70 x 50 metrin kokoinen kivimuurilla ympäröity kirkkotarha. Kirkko ja päätori sijaitsivat usein eri toreilla tähän aikaan. Kirkko mainitaan ensimmäisen kerran vuonna 1553. Se oli kaupungin siirron jälkeen hospitaalikirkkona 1670-luvulle saakka. Tällöin se oli lahonnut käyttökelvottomaksi tai palanut, sillä hospitaalin saarnaaja Bengt Collins valitti piispantarkastuksessa 1676 joutuvansa pitämään jumalanpalvelukset paljaan taivaan alla tuulessa ja sateessa.

Vuosien 1930-31 arkeologisten kaivausten mukaan kirkon itä - länsisuuntainen suorakaiteenmuotoinen runkohuone oli noin 20 x 10 metrin kokoinen. Kirkon seinien suuret muuraamattomat aluskivet ovat ainoat esilläolevat jäänteet Vanhasta Helsingistä. Kirkon runkohuoneeseen liittyi pohjoispuolella vain hiukan rakennuksen keskilinjan itäpuolella sijaitseva 4 x 5 metrin kokoinen sakaristo ja sitä vastapäätä 4 x 4.5 metrin kokoinen asehuone.

Pohjakaava poikkesi keskiaikaisista puukirkoista, joissa se oli kivikirkkojen tapainen. Niissä sakaristo oli pohjoissivulla lähellä runkohuoneen itäpäätä ja asehuone eteläseinän länsipäässä. Kirkossa oli alun perin maalattia ja kuoriaidan erottamassa kuoriosassa korotettu puulattia. Myöhemmin koko kirkko sai puulattian ja penkit, sillä istumajärjestyksestä tiedetään olleen riitoja. Rakennuksessa oli ilmeisesti tynnyriholvi, mutta ei lehtereitä eikä sisäseinissä maalauskoristeltua, sillä ne yleistyvät vasta 1600-luvun puolivälistä lähtien. Saarnastuoli sijaitsi kuoriaidan eteläpäässä runkohuoneen puolella ja kastemalja kirkon keskipisteessä. Kirkon ulkokatto on ollut jyrkkä lauta- tai paanukatto. Rakennuksessa oli muutamia pieniä lappeellaan olevia suorakaiteenmuotoisia ikkunoita.

Arkeologisissa kaivauksissa kirkon lattian alta tuli esiin noin metrin syvyydestä noin 130 arkkuhautausta sekä kuoriosasta toistakymmentä tiilimuurattua hautaa, joiden päällä oli ollut kalkkikiviset hautapaadet. Osa arkuista ja vainajista oli melkein kokonaan maatuneita. Kirkon irtaimistoon tiedetään kirjallisten tietojen perusteella kuuluneen soittopeli, messinkisiä ja hopeisia kruunuja, alttarikankaita, kirjoja ynnä muuta, joita kaupungin pormestarit ja lähiseutujen rikkaat lahjoittivat kirkolle.

Kirkon pohjoispuolelta kaivettiin esiin tiilinen hautakammio, jossa vainajat olivat kahdessa tasossa. Sen ja kirkkoaidan välissä oli sijainnut luuhuone. Kolmesta tutkitusta röykkiöstä yksi oli uudempi ja kirkon pohjoispuolella sijainnut röykkiö oli mahdollisesti pienen hautakappelin pohja.

Kirkonkelloja kerrotaan soitetun ainakin vuonna 1625 leskikuningatar Kristiinan kuollessa ja kellonsoittaja mainitaan mm. vuonna 1632. Kirkossa ja kirkkotarhassa suoritettiin arkeologiset kaivaukset vuosina 1930-31 ja maatutkaus vuonna 1989, jolloin havaittiin mahdollisia rakenteita ja hautauksia. Vuonna 1999 kaivettiin kirkkotarhan itäpuolella, jossa on yksi mahdollinen kellotapulin paikka.