Vanhakaupunki - Helsingin kehto
PDF Tulosta Sähköposti
 

Tervetuloa Helsingin historiaa esittelevälle sivustolle!

Täällä voit tutustua pääkaupunkimme syntyalueen menneisyyteen ja nykypäivään karttojen, kuvien ja tekstin avulla. Vanhakapunki - Helsingin kehto on Helsingin kaupunginmuseon ja Metropolia Ammattikorkeakoulun yhteistyössä toteuttama verkkosivusto. Sisältö on toteutettu Eeva Siltalan tekstien pohjalta yhteistyössä Markku Heikkisen kanssa. 

Helsingin kaupungin perusti Ruotsin kuningas Kustaa Vaasa vuonna 1550 Vantaanjoen suulle Helsingin pitäjään kuuluvan Koskelan kylän maille. Entinen kaupunkialue, nykyinen Vanhankaupungin kaupunginosa, sijaitsee viisi kilometriä pohjoiskoilliseen Helsingin nykyisestä keskustasta.

Kaupunki siirrettiin kuningatar Kristiinan käskystä vähitellen 1640-luvulla nykyisen keskustan alueelle Vironniemelle. Alueella oli kuitenkin merkittävä asema Helsingin pitäjän ja Helsingin kaupungin historiassa ennen ja jälkeen kaupunkiajan.

Sivusto on jaettu osioihin sekä aikakausien että teemojen mukaan. Valikosta voit valita tarkasteltavaksi joko kaupunkiaikaisia, uusia tai arkeologisia kohteita esitteleviä artikkeleja.

Takaisin etusivulle pääset mistä tahansa osiosta klikkaamalla hiirellä sivun yläreunassa olevaa otsikkotekstiä.

Antoisia hetkiä historiallisen Helsingin maisemissa!

  
Kustaan Perilliset - Tarina Helsingin perustamisesta 

Kustaan perilliset on opastuksellinen draamakierros, joka tuo kiehtovalla tavalla eläväksi Helsingin perustamisen aikaiset tapahtumat. Teatteriryhmä kuljettaa katsojia mukanaan Arabiassa Vanhankaupunginkosken upeissa maisemissa, aidoilla tapahtumapaikoilla. Luvassa on pukudraamaa, historiallisia henkilöitä, musiikkia ja kutkuttavaa komediaa.

Esitys on tehty yhteistyössä Kaupunginmuseon kanssa ja perustuu osittain Vanhankaupungin alueella tehdyistä arkeologisista kaivauksista saatuun tietoon.

Lisätietoja: Sähköpostiosoite on suojattu roskapostiohjelmia vastaan, Javascript-tuen tulee olla päällä nähdäksesi osoitteen
Puhelin: +358 40558 7928

alt






Viimeksi päivitetty 31.08.2011 11:43