Helsingin ''huvilakulttuurin'' alku

Annalan kartano, alkuperäiseltä nimeltään Villa Anneberg, on Helsingin ensimmäisiä huviloita, jonka rakennutti 1820-luvulla kauppaneuvos Gustav Otto Wasenius. Kartanon herra nimesi huvilan vaimonsa Anna Charlottan ja korkealla kalliolla olevan sijainnin mukaan.

Gustav Otto Wasenius perusti Annalan alunperin yksityiseen käyttöön, perheensä kesäasunnoksi. Huvila-alue muokkautui vähitellen. Vuosien 1826 - 1852 välillä syntyi alueelle pääräkennuksen lisäksi useita asuin- ja talousrakennuksia, sekä muotopuutarha ja tammivaltainen maisemapuisto.

kuva_002.jpg

Villa Annebergin pohjoispuolella sijaitsee Hyötykasviyhdistyksen viljelypalstoja, joissa vierailijat voivat ihailla perinteisiä koriste- ja hyötykasveja.Vuonna 1844 luonnonkivestä rakennettu orangeria, eli talvikasvihuone, täydentää historiallista kokonaisuutta. Siellä on aikoinaan kasvatettu muun muassa runkoruusuja, kaktuksia ja viinirypäleitä.

Huvilan löytää Hämeentien varrelta, Helsingin kaupungin synnyinsijoilta, juuri ennen Vanhankaupunginkoskea. Annala on saanut suuren suosion kunnostuksensa jälkeen 1990-luvulla. Se on paikka, jossa voi harrastaa ja oppia puutarhaviljelyä tai vain rauhoittua historiallisessa miljöössä. Pian taas lumenpeitosta paljastuu tämä kaunis flora-alue, josta voimme kaikki nauttia!

 

 

Lähteet: 

Helsingin kaupunki

Helsingin kaupunki_2

Hyötykasviyhdistys

 

 

 



< Edellinen   Seuraava >