Arabianrannan taidekoordinointi on esillä Manhattanin Meatpacking Districtillä 15.-18. toukokuuta järjestettävässä PLAYFUL New Finnish Design -tapahtumassa. Taide kuuluu Arabianrannassa tiiviisti asuinalueeseen.
Helsingin kaupunki asetti vuonna 2000 Arabianrannan rakennuttajille velvoituksen käyttää 1–2 % rakennuskustannuksista taiteeseen. Taustalla on pääkaupungin profiloituminen taiteen ja kulttuurin suosijana. Alueen taidekoordinaattorina on toiminut koko rakentamisen ajan taiteen tohtori Tuula Isohanni. Hänen ehdottamiensa konseptien avulla alueella tulee näkyväksi taidekerrostuma, joka kertoo paikasta, sen luonnosta ja historiasta.
Teoksien määrä nousee 200–300 teokseen alueen valmistuttua vuonna 2012. Taideteokset ovat veistoksia, keramiikkaa, graafista betonia, valokuvia, maalauksia, mosaiikki- ja valoteoksia, taidepuisto, taidepihoja sekä yhteisötaidetta. Niiden koot vaihtelevat postikortin kokoisista kerrostalon julkisivun korkuisiin.
Designviikon näyttelyssä Arabianrannan taidekoordinointi toimii esimerkkinä uuden asuinalueen, taiteen ja muotoilun yhdistämisestä. Esillä ovat Petteri Nisusen ja Tommi Grönlundin taidepihaehdotus, Tuuli ja Kivi Sotamaan teos yhdelle yhteispihalle sekä Robert Wilsonin suunnittelema Tapio Wirkkalan puistoluonnos.
PLAYFUL New Finnish Design esittelee suomalaista muotoilua
PLAYFUL New Finnish Design -tapahtuma esittelee laajan kokoelman suomalaista muotoilua. Keskeisiä teemoja ovat ympäristö ja innovaatiot sekä luovuus ja kasvatus. Mukana ovat myös Artek (Artek Studio, Shigeru Ban), Durat (Ulla Koskinen, Karim Rashid), Järvi &Ruoho, Jukka Korpihete (Korpi), Marimekko, Outi Martikainen, Molok, Outo Wear, Jesse Pietilä, Powerkiss, Saas Instruments (Harri Koskinen, Mikko Paakkanen), Paola Suhonen (IVANAhelsinki), Ilkka Suppanen, Tuomo Tammenpää (YATTA) ja Auer & Sandås Arkkitehdit.
Tapahtuman järjestävät Design Forum Finland, Suomen New Yorkin pääkonsulaatti ja Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutti, ja se toteutetaan yhteistyössä Meatpacking District Initiativen ja Abe NYC, Inc:in kanssa.
PLAYFUL on osa kolmivuotista hanketta, jossa esitellään suomalaista muotoilua Pohjois-Amerikassa.
Tapio Wirkkalan puiston neliömäinen keskus koostuu pensaiden ympäröimistä huoneista, jotka tarjoavat asukkaille mahdollisuuksia kohtaamiseen ja yhdessäoloon.
Kuva: Robert Wilson
| < Edellinen | Seuraava > |
|---|

