Arabian tehtaat

Helsingin teollistuminen sai alkunsa, kun ruotsalainen Rörstrand Ab:n keramiikkatehtaan johto rakennutti vuonna 1874 tehdasrakennukset, jotka valmistivat posliini-, fajanssi-, ja muita savituotteita. Uudet rakennukset sijoitettiin Arabian huvilatontille ja Kaananmaan niitylle Helsingin pohjoislaidalle.

Tehtaan valikoima laajeni hyvin nopeasti kaakeliuuneihin ja saniteettiposliiniin. Aluksi ammattitaitoista työväkeä tuli Ruotsista, mutta myös kotimaisista keramiikkatehtaista saatiin ihmisiä värvättyä. Vuoteen 1875 mennessä yhteensä 110 henkeä oli työllistetty, ja vuonna 1916 yhtiö siirtyi suomalaisomistukseen. Tuotannon arvo nousi parin vuoden aikana puoleen koko maan keramiikan tuotannosta. Arabian tehdas kehittyi 1930-luvulla Euroopan suurimmaksi posliinitehtaaksi yli 1500 työntekijällään.

Toisen maailmansodan jälkeen muun muassa tehtaan laajennustöiden, inflaation ja tuotekustannusten nousun takia Arabia oli taloudellisissa vaikeuksissa. Vuonna 1948 tehdas siirtyi Wärtsilä-yhtymän omistukseen. Tilannetta vientimarkkinoilla pyrittiin parantamaan uusimalla tuotteita ja kehittämällä markkinoita. Kaj Franck loi Arabian tehtaan tuotesuunnitteluosaston. Vuoteen 1990 asti Arabia oli Wärtsilä Oy:n omistuksessa, joka myi sen eteenpäin Hackmanille samana vuonna. Tänä päivänä Arabian brändi kuuluu Hackmanista irtautuneelle Iittala Group -yhtiölle, joka on ollut vuodesta 2007 alkaen Fiskarsin omistuksessa.

Yleinen väärinkäsitys on, että Arabianranta olisi nimetty Arabian tehtaan mukaan, kun itse asiassa tontin nimi otettiin käyttöön ensin tehtaan nimeksi. Arabianranta-nimen käyttö on yleistynyt koko uudesta kaupunkiasuinalueesta sen jälkeen. Koska huvila-alueet sijaitsivat tuohon aikaan suhteellisen kaukana Helsingin keskustasta, ne saivat eksoottisia ja romantisoituja nimiä.  

  arabiatehdas_timo_vehmaskoski_copy.jpg

 

 Kuva: Timo Vehmaskoski

 

 

 

Lähteet:

Arabianmuseo

Arabianranta

Fiskars

 

 

 

 



< Edellinen   Seuraava >