"Itämeren johtava taideteollisuuskeskus"
Arabianrannan kehittyminen nykymuodossaan alkoi 1980-luvun lopulla, kun asuntotuotantoa päätettiin laajentaa rakentamattomille ranta-alueille. 1990-luvun alussa aloitettiin alueen kaavoittaminen sekä esirakentaminen. Alue oli haastava, sillä maaperä oli pääosin sinne ajettua täyttömaata tai muuten rakentamiseen kelvotonta. Arabianrannan esirakentaminen on tullut maksamaan kaikkinensa Helsingille noin neljännesmiljoona euroa. Vuonna 1995 allekirjoitettiin aiesopimus "Itämeren johtavasta taideteollisuuskeskuksesta". Vuonna 2010 Arabia on 10 000 asukkaan, 8000 työntekijän ja 6000 opiskelijan "uuden ajan kaupunki". (kts. yrittäminen/luovan teollisuuden keskittymä)
Kaavoitettiin lähiöksi, muodostui "välitilaksi"
Lähtökohtana Arabianrannan suunnittelussa otettiin kaupunkirakenteellinen analyysi, alueen historia ja sen läheinen liittyminen taiteeseen ja muotoiluun. Samoin tavoitteena oli saada Arabianrantaan helsinkiläisiä kaikista väestöryhmistä. Tämä tavoite on onnistunut hyvin, ja asukkaat muodostavat hyvin heterogeenisen kokonaisuuden. Kaupungilla oli jo kokemusta aluerakentamisprojekteista Herttoniemenrannan, Vuosaaren, Viikin ja Huopalahden osalta, samoin peustettiin Arabia-Hermanni aluerakentamisprojekti. Suurin ero edellä mainittuihin oli, ettei Arabianrannasta muodostunutkaan selkeää omaa "lähiötä", vaan eräänlainen "välitila" lähiön ja kanta-kaupungin väliin (viite: Arabianranta, Uuden kaupungin maihinnousu).
Yhteisöllisyys, kokeilevuus, innovatiivisuus
Hyviä sanoja kuvaamaan Arabianrantaa ovat yhteisöllisyys, yhdessä tekeminen ja yhteiset asiat. Innovatiivisia, kaupungin kaavoituksesta lähteneitä ideoita ovat mm. yhteispihat, joita yleisesti on pidetty onnistuneina ratkaisuina, ja kokeilua ollaan laajentamassa muuallekin metropolialueelle. Samoin koko Arabianrannan kattava tietoverkko arabianranta.fi on saanut kannatusta ja toimii kuten vesi, lämpö tai sähkö. Se on automaattisesti joka kodissa heti toimiva, helppo ja kustannustehokas 10/10 M dataliittymä. Tätä tietoverkkopalvelua on kehitetty jatkuvasti ADC:n toimesta.

