Nuorisokahvila juhlii
Arabian Nuorisokahvilan letkeästi sujunutta syyskautta juhlitaan tiistaina 16.12. pikkujoulun muodossa.  Luvassa on glögiä, dj ja nuorten toivoma bingo elokuvamaailmaan liittyvine palkintoineen. Paikka on tuttu Cor-huset Toukolankadulla kauppakeskuksen takana. Kahvila aukeaa klo 17.

 

Syksy on mennyt erinomaisesti: kävijämäärä on ylittänyt odotukset ja nuoret ovat osoittaneet arvostavansa kahvilan olemassaoloa. Kiitoksen ansaitsevat myös kahvilaa pyörittävän aikuisverkoston jäsenet; ilman heitä kahvila ei olisi voinut toimia.

kuva26.jpg

Ensi vuonna jatketaan niin pitkälle kuin rahaa riittää ja aikuisverkostossa virtaa piisaa. Arabian peruskoulun vanhempainyhdistyksen nuorisokahvilatyöryhmän tavoitteena on tiivistää yhteistyötä Arabian alueen eri toimijoiden kanssa ja käynnistää keskustelut Nuorisoasiainkeskuksen kanssa. Kun uusi nuorisotalo syksyllä avaa ovensa, sen seinien sisältä löytyy toivottavasti paikka myös Nuorisokahvilalle.

kuva15.jpg

Nuorisokahvilatyöryhmä on hakenut kahvilan toimintaan tukea Helsingin kaupungilta ja  haastanut yhteisöllisiin talkoisiin myös Arabian alueen yritykset ja yksityishenkilöt. Tässä yhteydessä onkin tilaisuus  kiittää kaikkia, jotka ovat  tukeneet Nuorisokahvilan toimintaa lahjoituksillaan: Kiitos, että välitätte!

Nuorisokahvilan lähitulevaisuudesta ja  yhteistyökuvioista keskustellaan aikuisille tarkoitetussa kokouksessa torstaina 8.1.2009 klo 18 Cor-husetissa. Sydämellisesti tervetuloa sankoin joukoin.  

Sitä ennen: Hyvää joulua ja sujuvaa alkua uudelle vuodelle! Hymyillään kun tavataan.


Teksti: Sari Tiiro
Kuvat: Katja Nevalainen & Annina Määttä


Lisätietoja Nuorisokahvilan kampanjahaasteesta: 
www.arabianranta.fi/vanhempainyhdistys

 

 



< Edellinen   Seuraava >