3-5.2.2012 vietetään avoimien ovien "muotoilukarnevaalia", designpääkaupunkiviikonloppua Helsingissä, Vantaalla, Espoossa, Kauniaisissa ja Lahdessa.
Designviikonloppu valtaa myös Arabian lukuisilla tapahtumilla. Kohtaamisia Arabiassa- alkaa perjantaina klo 19 Designkoirapuistotempauksella ja päättyy sunnuntaina saunomiseen. Välille mahtuu paljon erilaisia tapahtumia brunssista, muotoilijahaastatteluista Iittalan ja Arabian mukityöpajaan.
Myös Arabian museoon, galleriaan ja taideosastolle pääsee Designpääkaupunkiviikonloppuna tutustumaan veloituksetta.
Kaikkiin tapahtumiin on vapaa pääsy. Tervetuloa! Lue lisää...
Helsingin rakennuslautakunta jakaa vuosittain tunnuspalkinnon laadukkaasta rakennettuun ympäristöön liittyvästä työstä. Tänä vuonna Rakentamisen Ruusu annettiin Arabianrannan asuinalueelle, minkä lisäksi jaettiin kolme kunniamainintaa. Tunnukset jaettiin Rakentamisen Ruusu 2011- seremoniassa tiistaina 24.1.2012.
Raitiolinjan 8 reitti piteni 1. tammikuuta Ruoholahdesta Jätkäsaareen. Raitiovaunut ajavat Crusellinsiltaa pitkin uudelle päätepysäkille Saukonpaateen ja Salmisaaren päätepysäkki jäi pois käytöstä. Lisäksi linjan aikataulut muuttuivat 1.1.2012.
Suomen New Yorkin kulttuuri-instituutin ja Suomen New Yorkin pääkonsulaatin vetämä New Finnish Design –hankkeen teemana tulee olemaan kaupunkitila ja siihen liittyvät suunnittelun eri osa-alueet. Lue lisää...

